Takaisin koulupenkille

Heippahei ja oikein hyvää sunnuntaita!😊 Nyt on takanapäin ensimmäinen Trainer4you:n koulutus viikonloppu ja voin kertoa, että oli aivan mahtavaa! Tuli sellanen olo justiinsa, että "tää on se mun juttu". Tein kyllä oikian päätöksen kesällä, kun päätin ilmoittautua mukaan kyseiseen kouluun.

Eli ensimmäisenä koulutusviikonloppuna käytiin läpi hyvinvoinnin kokonaiskuvaa. Eli mitä se hyvinvointi oikeasti on ja mitä osa-alueita siihen kuuluu. Aiheina oli tämän lisäksi myös kehittävän harjoittelun perusteita, lihaskuntoharjoittelun perusteita ja anatomiaa, kestävyys- ja sykeohjattu harjottelu, lepo ja palautuminen sekä terveelliset ruokavalinnat.

Asiaa tuli siis todella paljon. Osa jutuista oli tuttuja, mutta paljon opin myös uutta ja sain erilaisia ajattelutapoja ja näkemyksiä asioihin. Teorian lisäksi teimme myös kaksi eri harjoitusta. Lihaskuntojumpan käyttäen gymstickkiä. Todella tehokas keppi! Ja sitten toinen harjoitus oli sykeharjoitus. Eli testailtiin hieman omia sykealueita.

Todella tiivis viikonloppu siis kaikenkaikkiaan on ollut ja tänään vielä päivä menee ihan töiden parissa, joten palailen huomenna sitten vielä syvemmin yhteen aiheeseen, joka viikonlopun aikana herätti minussa eniten ajatuksia ja haluan jakaa ne myös teillekin! Joten maanantaihin💕



Kommentit

Suositut tekstit